Nurmeksessa oli tuolloin muutama tosi hyvä kettukoira, mm. u. Rappe om. O. W. Timonen. Kun Nurmeksen ampumaseura perustettiin v. 1883, voidaan varsinaisen kenneltyön katsoa alkaneen Nurmeksessa, sillä seuran säännöissä oli maininta metsästyskulttuurin kehittämisestä, ja ajokoirametsästyksen katsottiin kuuluvan tähän.
Nurmeksen ensimmäinen Suomen Kennelklubin asiamies oli insinööri Ernst Tavastjäerna. Hän liittyi klubiin sen perustamisvuonna 1889. Tavastjäerna yritti saada nurmeslaisia klubin jäseniksi, mutta ei onnistunut vielä saamaan miehiä mukaan harrastukseen, syynä siinä oli se, että sitä pidettiin lähinnä herrojen harrastuksena. Nurmeksen lennätinpäällikkö Axel Hammarström liittyi kuitenkin jäseneksi klubiin ja toimi asiamiehenä Tavastjäernan muutettua Nurmeksesta Bakuun. Hammarström sai miehiä liittymään jo klubiin runsaammin. Eläinlääkäri J. E. Hännisen toimiessa klubin asiamiehenä toiminta oli kaikkein vilkkainta Nurmeksessa. Nurmes kehittyi yhdeksi suomenajokoirakeskuksista.
Syynä siihen oli se, että Nurmeksessa sattui samaan aikaan asumaan henkilöitä, jotka olivat asiasta kiinnostuneita ja tekivät myös ajokoirajalostuksen eteen töitä. Hännisen muutettua Savonlinnaan, asiamieheksi tuli Edvard Backberg, joka jäi myöhemmin toimimaan yksinään Nurmes-koirien kanssa Nurmeksessa.
Alkuaikojen innokkaita ajokoiramiehiä olivat edellä mainittujen lisäksi eläinlääkäri Nils Helenius, maanviljelijä O. W. Timonen, metsänhoitajat Hj. Malmberg ja W. Linnoila, apteekkarit A. Castren ja Calonius, hovioikeuden asessori Achates Andelin, liikemies T. Tilander, maanviljelijät Lauri Tolvanen ja Paavo Pyykönen, Uno Calonius, nimismies Karl Forss ja hänen poikansa ylioppilas Lauri Forss. Lisäksi oli monia muita harrastuksessa mukana olleita.
Heidän koiriaan merkittiin rotukirjoihin - tosin monia koiria jäi merkitsemättäkin, sillä siihen aikaan oli itse ilmoitettava koiransa rotukirjanpitäjälle. Vuosisadan alussa harrastettiin aika yleisesti saarijahteja. Axel Hammarströmin mielestä olisi pitänyt harrastaa nurmeksen erämaissa eikä saarissa.
Nurmeslaisten henkilöiden ansiosta Nurmes- koirat alkoivat saada mainetta ympäri Suomea. Varsinkin Axel Hammarströmin Sally 151 I:n jälkeläiset saavuttivat kuuluisan maineen. Näitä koiria kutsuttiin yleisesti hammarströmiläisiksi. Myös eläinlääkäri Hännisen koirista Träff III 833:n ja Viira II 899:n peräisin olevat jälkeläiset, jotka saivat etuliitteen NURMES v. 1911(Nurmes-kennel perustettiin) , saavuttivat kuuluisuutta ajotaidoillaan ja ulkonäöllään.
Tilander, Bacberg ja Hänninen
Näitä ns. hammarströmiläisiä ja Nurmes- koiria paritettiin keskenään ja tulokset olivat varsin hyviä. Näille ns. Nurmes- peräisille koirille oli yhteistä se, että niitä kutsuttiin yleisesti Nurmes- koiriksi
Suomen kennelliiton 10-vuotishistoriassa mainitaan Sortavalan ajokoirahistoriaa käsittelevässä luvussa, että kokeissa käytiin aina Nurmeksessa saakka ennen Karjalan ajokoiraosaston perustamista, siis ennen vuotta 1904. Tästä ei ole löytänyt mainintaa mistään muusta tietolähteestä. Vasta vuonna 1913 pidettiin ensimmäiset ajokokeet Nurmeksessa. Pitopaikkana oli Lipinlahdessa sijaitseva Konnan pysäkin ympäristö. Tosin vuonna 1912 oli arvosteltu kolme ajokoiraparia Höljäkässä, joista vain kahdesta parista löytyy merkintä rotukirjasta. Se ei ollut mitenkään ihmeellistä siihen aikaan, että tulos ei tullut merkityksi rotukirjoihin.
Nurmekselaiset eivät olleet niinkään innokkaita käymään kokeissa, mutta sen sijaan näyttely käyntejä kertyi runsaammin aina Helsinkiä myöten. Meidän täytyy ihmetellä näitten herrojen intoa, kun muistaa sen aikaiset liikenneyhteydet. Nurmeksesta ei ollut muuta yhteyttä muualle ennen rautatien tuloa kuin vesitie Joensuuhun. Liikennöinti oli tuolla reitillä tosin vilkasta, mutta se rajoittui sulan veden aikaan.Kun Nurmeksen eläinlääkäriksi pois muuttaneen Nils Heleniuksen tilalle tuli J. E. Hänninen, niin ajokoirakasvatus sai uusia tuulia. Hänninenhän oli eläinlääkäri, siis ammattimies koira-asioissa. Siihen aikaan käytettiin paljon läheistä sukusiitosta, isällä paritettiin tyttö ja päinvastoin jne. Se oli näissä olosuhteissa paras menetelmä, sillä vain parhaita koiria käytettiin. Sen aikaiset koirat kestivät vielä tällaista menettelyä. Välillä etsittiin vierasta verta kauempaakin sukua vahvistamaan.
Nurmeksesta haettiin koiranpentuja ympäri Suomea, varsinkin Savoon ja Kainuuseen meni täältä paljon pentuja. Yksi suunta minne hankittiin paljon Nurmes- koiria, oli Viipurin ympäristö. Myös Lieksaan ja Pielisjärvelle hankittiin runsaasti koiria Nurmeksesta, koska täällä oli hyviä ajokoiria ja ne olivat tarpeeksi lähellä noudettavaksi. Lieksan ympäristössä vaikuttivat sellaiset henkilöt joilla oli “Nurmeskoiria: kauppias J. Ahonen, G. E. R. Wasastjerna, Rotko, Maurot, A. Ryynänen ja Kyander. Alkuaikojen kuuluisin nurmeslainen koira oli narttu Sally 151 I, om. Axel Hammarström. Lisäksi samoihin aikoihin täällä oli insinööri E. Tavastjernalla n. Minka 150 I synt. 10.3.1891. Se oli ollut keskikokoinen, mustanruskea, vaaleilla merkeillä. Sen isä oli Ukko 139 I ja emä Liisu VIII.Ulric Damstenilla oli Tossi niminen narttu (rotu tuotu Smålannista). Se astutettiin nahkuri Olkkosen Jalolla ( myöskin Smålantilainen). Tästä syntyi 1894 u. Nisse, om. eläinlääkäri Helenius, se oli ollut musta ja ruskeahko ja ruskeata oli ollut varsinkin silmien yläpuolella. Nisse oli ollut erinomainen käyttökoira.
Helenius astutti Nissellä omistamansa Villin (i. Lahja e. Sally). Tästä syntyi 1898 uros Rulle, om. Alex Törnros, Helsinki. Heleniuksella oli myös Tossin sisko Bella, joka astutettiin H. Wadenstjernan Pikkun kanssa. Tästä syntyi 15.12 1893 ainakin narttu Miira, om. rautatievirkamies A. Z. Bremer Perkjärvi. E. Backbergilla oli u. Paukku, jonka isä oli tuntematon, emä mahdollisesti Minka. O. W Timosella oli Rappe niminen uros. Se oli ollut kookas, mustanruskea, kovavauhtinen ja harvahaukkuinen erittäin hyvä kettukoira. Metsänhoitaja Malbergilla oli n. Alba 1143. Se oli ollut vaalea mustin ja ruskein merkein. Sen isä oli Tupakki 835 ja emä Hurtta II. Alba astutettiin Träff III:lla. Tästä syntyivät pennut 1.5 1905 mm. n. Leila of Alba 1171 V, om. Uuno Kainulainen, Kuhmonniemi. Se oli kuten äitinsäkin vaalea mustin ja ruskein merkein, sekä n. Maja of Alba 1175 om. Uno Calonius, Nurmes. Se oli ollut musta ja ruskea. Calonius astutti Majan Jussi Kotka Ainrodulla 1424 VI. Tästä syntyi Kaisa om. O. Schalien, se astutettiin Tomi 57 XI:n kanssa. Tästä yhdistelmästä syntyivät 24.12 1913 pennut n. Hupi 29 XI om. T. Kirjavainen Pori, musta ja ruskea. u. Sisu om. Uno Calonius Nurmes. Tämä koira oli ollut nimensä veroinen koira. Ajajana se ei ollut mikään erityisen hyvä, mutta metsästysinto sillä oli ollut erinomainen. Sisu oli joutunut tappeluun suden kanssa syksyllä 1916. Calonius oli kuullut koiran huudon ja ampunut ilmaan haulikolla, jolloin susi oli lähtenyt karkuun ja Sisu oli selviytynyt tästä hengissä. Tämän jälkeen koirasta oli tullut sellainen, ettei se ollut lähtenyt hyvin etäälle miehistä metsässä.
Ylikylässä lienee ollut ajokoiria jo viime vuosisadan puolella, mutta niistä ei ole sen tarkempaa tietoa. Ylikylän kuuluisin koira on ollut n. Neppe 601 VIII, om. Lauri Tolvanen. Myös muitakin hyviä koiria oli Pyysärkän Tolvasella ollut, mutta ei Nepen veroista “ajokonetta”. Myös Paavo
Pyykösellä oli ollut hyviä koiria, mm. n. Piika, jolta 1916 ammuttiin 112 jänistä ja 27 kettua. Myös Pyykösellä oli muitakin hyviä koiria. Nämä kaksi maanviljelijää lienevät kasvattaneet suuren määrän ajokoiria Nurmeksen ympäristöön ja muuallekin, koska heille lähettivät mm. Baskin veljekset koiria kasvatettavaksi. Pyykönen toimi lisäksi jonkin verran kokeissa palkintotuomarina. 
Neppe
Ylikylää voitiin pitää ajokoirarikkaimpana kylänä, ainakin Pohjois-Karjalan alueella, ehkäpä koko Suomeakin ajatellen, sillä siellä oli ollut lähes joka talossa 2-3 ajokoiraa ja pennut päälle.
Jokikylässä oli myös ajokoiramiehiä, mutta ei yhtä runsaasti kuin Ylikylässä. Susista oli riesaa Jokikylän koirille, sillä vuosisadan alussa ollut runsaampi susikanta verotti Jokikylästä ajokoiria.
R. V. Lingvistilla oli Pejla 1185 niminen narttu. Se oli syntynyt 29.3 1902, sen isä oli Ray ja emä Vestal 649. Myöhemmin tämä koira siirtyi W. Linnoilan omistukseen. Ennen vuotta 1916 oli Nurmeksessa kennelnimellä kasvattajia neljällä nimellä. “NURMES” perustajina1911 E.Backberg, E. Hänninen ja T. Tilander. “HIIEN” ja sen perustajana oli 1914 Lauri Forss, “KORVEN” ja sen perustajana oli 1914 W. Linnoila. “PIELISEN” ja sen perustajana oli 1916 Vilho Suhonen. Hiien- ennel on tullut tunnetuksi varsinkin suomenpystykorviensa ansiosta, sillä olihan Lauri Forss eräs tunnetuimmista pystykorvien kasvattajista Suomessa.
Lauri Forss
Nurmeslaiset ajokoiramiehet olivat jonkin verran mukana Karjalan ajokoiraosaston toiminnassa sen alkuaikoina, mutta osaston toiminnan alkaessa hiipua nurmeslaiset ja Lieksassa asunut G. E. R. Wasastjearna ottivat ohjat itselleen ja toiminta rupesi elpymään. Osaston nimi muutettiin
Pohjois-Karjalan osastoksi keskuspaikkana Nurmes. Nurmeksen ajokoiratoiminnan kukoistuskausi alkoi. Vuodet 1903 - 1923 olivat parasta aikaa Nurmes-koirille. Sitten alkoi tulla takaiskuja. Vapaussotavuodet verottivat ajokoiraharrastusta Nurmeksessa, ja vaikea vesikauhuepidemia vei hyviä koiria mennessään. Nurmeksen kohdalle sattui vielä yksi takaisku, sillä vuodeksi 1916 suunniteltu ja päätetty koiranäyttely pystykorville jouduttiin perumaan yleisen tilanteen ja vesikauhun vuoksi.
Jos näyttely olisi voitu pitää, niin se olisi varmaan tuonut koiraharrastajia lisää toimintaan mukaan. Vielä 1920- luvullakin osaston toimintaa oli Nurmeksessa, mutta kun täällä aktiivisesti vaikuttaneet henkilöt muuttivat muualle, niin osaston toiminta siirtyi vähitellen Joensuuhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti